Kasvissyöjän seikkailut ravintolamaailmassa

Helsingissä on kuulemma enemmän nepalilaisia ravintoloita kuin missään muualla länsimaissa. Se on helppo uskoa: olen nyt bongannut nepalilaisen ruokapaikan jopa Vallilan konttorikeskittymän uumenista.

Mestan nimi on Everest, ja se tarjoaa lounasta yhdeksästä kolmeen. Aukioloaika on varsin ymmärrettävä, sillä eihän niillä nurkilla kukaan hiippaile neljän - viiden jälkeen. Paikka löytyy toimistokolossin katutason kerroksesta, muutaman käytävän perältä. Miljöö on melko askeettinen ruokala, jossa jonotetaan ensin kassalle tilaamaan sapuskaa, sen jälkeen salaattipöytään, ja sitten voikin istahtaa pöytään odottelemaan annosta.

Ympäristön ja sisustuksen jälkeen ruoka melkein yllättää: se on hyvää. Tutulla metallisella tarjottimella on riisiä, pääruokasoosia, raitaa sekä pieni satsi vihreää kastiketta. Annokseen kuuluu naan-leipä; papadamia voi ottaa salaattipöydästä.

Kasvissyöjälle on tarjolla yksi vaihtoehto joka päivä; lisäksi päivän keitto voi olla kasviskeitto. Kovin paljon valinnanvaraa kasvissyöjälle ei kuitenkaan ole, sillä joka päivä kasvisruoka on jotakin tomaatti-kermakastikkeessa.

Everestissä kannattaa poiketa jos liikkuu lounasaikaan Vallilassa. Se on kelpo vaihtoehto muutenkin, mutta varsinkin seudulla, jossa lounasravintoloita - saati hyviä sellaisia - ei löydy ihan joka kadunkulmasta.

Herttoniemenrannan ruokaravintolatarjonta on täydentynyt, kun yksi kaljakuppila on muuttunut ruokaravintolaksi. Pinta- ja Meritori-nimillä aiemmin tunnettu kapakka on nykyisin kreikkalainen ravintola Thalassa. Muita välimerellisiä paikkoja siellä jo onkin, joten kreikkalainen on tervetullut lisä. Kreikkalaisen ruuan ystävänä tervehdin ilolla myös sitä seikkaa, että kaupunkiin on tullut uusi kreikkalainen ruokapaikka. Suomalaiset matkailevat Kreikassa ahkerasti, mutta miksi kreikkalaisia ravintoloita on Helsingin kokoisessa kaupungissa vain muutama?

Seuralaiseni oli käynyt Thalassassa aiemmin, ja kertoi syöneensä ison alkupalalautasen, joka oli yhtä lajia lukuun ottamatta kasvisruokaa.

Listalla oli peräti pari kasvispääruokaa. Tällä kertaa valitsin kuitenkin salaatin - mistä myöhemmin onnittelin itseäni. Salaatissa oli lisukkeena grillattua halloumi-juustoa, fetaa, munakoisosalaattia, viininlehtikääryleitä, tzatzikia sekä oliiveja. Siis samoja aineksia joita alkupalalautasella ja alkuruokalistallakin olisi ollut tarjolla.

Salaatti oli raikas, hyvä ja ruokaisa. Tämäkin annos oli reilun kokoinen, eli riitti päivälliseksi oikein hyvin. Ainekset olivat kauttaaltaan hyviä ja salaatit raikkaita, ainoastaan viininlehtikääryleet olivat ehkä hieman kuivahtaneita. Olin ilahtunut, että tarjolla on muutakin kasvissalaattia kuin feta- tai mozzarellasellaisia. Kyytipojaksi nautimme varsin kelvollista ranskalaista kuohuviiniä.

Olen erään seurueen kanssa yrittänyt ravintola Juureen useaan otteeseen, mutta huonolla menestyksellä. Paikka on usein täynnä, tai sitten pöytävaraus on tehtävä joko klo 17:ksi tai klo 20:ksi, joista aiempi ei sovi joukon iltavuorolaisille, eikä myöhäisempi perheellisille.

Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi: saimme pöydän klo 18:ksi ja lähdimme uteliaana tutustumaan viime vuonna vuoden ravintolaksikin valittuun ruokapaikkaan.

Ruokalistalla ei ollut yhtään kasvispääruokaa. Pöydän varannut seurueemme jäsen oli kuitenkin varmistanut, että kasvisruokaa on tiskin alta saatavissa.

Ravintola on todella pieni. Suuren suosion vuoksi pöytiä on sijoitettu vieri viereen, joten ruokalistojen tutkiminenkin alkoi ahtauden vuoksi tuottaa ongelmia.Viinilistan tutkiminen vasta työlästä olikin, sillä listassa oli paljon tutkimista!

Seurueeni tapaan päädyin kuitenkin syömään paikan erikoisuuksia eli sapaksia - suomalaiseen ruokaperinteeseen sopeutettuja tapaksia eli pikkuannoksia. Tilasin kaikki listalla mainitut kasvisannokset, ja kaikki olivat varsin maukkaita. Annos oli myös varsin ruokaisa, eli pienistä annoksista tulee täälläkin vatsa täyteen.

Juuri oli siis miellyttävä kokemus ahtaudesta ja ajoittaisesta melusta huolimatta. Mutta että vuoden ravintolaksi voidaan valita paikka, jonka listalla ei ole yhtään kasvispääruokaa - ja vielä vuonna 2010!

Huom! Tämä merkintä on alun perin kirjoitettu viime lokakuussa. Jostain syystä se jäi silloin julkaisematta. Oletan että myönteistä palautetta voi esittää pitkänkin ajan perästä, joten julkaisen jutun nyt. Kannattaa lukiessa muistaa, että Sundmansin ruokalista on kirjoittamisen jälkeen uusiutunut moneen kertaan.

Joskus juhlapäivä on sellainen, että sen kruunaamiseksi tarvitaan fine diningia. Tällä kertaa juhlittiin GW Sundmansilla, kauppias Sundmanin hulppeassa residenssissä. Kovin monta kertaa en ole yläkerran ravintolassa käynyt, Krogin puolella lounastan silloin tällöin, ja jonkun kerran olen istunut viinikellarissa maistelemassa viinejä.

Ravintolalla on usein ollut vihreä menu, Gröna menu. Nyt sitä ei mainittu listalla erikseen, mutta listalta löytyi yksi kasvisalkuruoka ja pääruoka. Alkuruokalistaa lukiessa ymmärsin miksi kasvisruuan kysyntä ei ole ihan valtavaa: annoksen nimi oli koruttomasti “Kotimaisia vihanneksia ja juureksia”. Tarjoilija kertoi asiaa tiedusteltuamme, että ainekset on marinoitu ja että ne tarjoillaan porkkanapyreen kera. Pääruuaksi löytyi sienimillefeuille, mustajuurta ja artisokkaa.

Pääruoka osoittautui maukkaaksi: erinomaisia sieniä, maukasta mustajuurta ja herkullista artisokkaa (tämä oli latva-artisokkaa). Se mikä annoksessa tuntui olevan hieman ylimääräistä, oli tämä millefeuille.

Jälkiruuaksi söin suussa sulavaa vaniljakohokasta lakkasorbetin kera. Kohokas oli tyylikäs, maukas ja kerrassaan oivallinen päätös aterialle, lakkasorbetti puolestaan maistui ihan oikealle lakalle.

Alku- ja pääruuan keralla nautimme Ruinartin Blanc de Blancia. Jälkiruokaviiniksi tarjolla oli Juranconia, tuota harvinaista herkkua. Kun tarjoilija tiedusteli kiinnostusta kahviin tai teehen, totesimme yhdestä suusta, että ei kiitos: moisen aterian jälkeen mikä tahansa tärvelisi suuhun jääneet hienot maut.

Suosikki-intialaiseni on jo vuosia ollut Töölössä sijaitseva Maharaja. Aina tilaisuuden tullen on käytävä tarkistamassa onko taso säilynyt. Yleensä on, ja niin nytkin.

Söin päivällistä isomman seurueen kera. Tilasin pinaattituorejuustosoosin, niin kuin usein aiemminkin. Maharajassa se on luotettavaa laatua: paksua, erinomaisesti maustettua pöperöä, jossa on useampikin juustonpala.

Tällä kertaa otin poikkeuksellisesti myös alkuruuan. Valitsin linssikeiton, ja viileänä iltana se lämmitti mukavasti. Tässä keitossa lientä oli riittävästi - toisin kuin esimerkiksi omissa viritelmissäni, jotka paksuuden perusteella luokitellaan lähinnä puuroiksi. Keitossa lämmittivät myös mausteet; linssit imevät makuja, joten mausteita oli käytetty reippaasti.

Ainoa seikka, joka jätti toivomisen varaa, oli viini - tai oikeammin viinilista, joka ei ollut aivan ajan tasalla. Valitsemaamme juomaa ei sitten ollutkaan, mutta näin pääsimme kokeilemaan ehtaa Intiassa tuotettua viiniä. Punaviinissä maistui vieno savu, mikä teki siitä varsin eksoottisen makuelämyksen.

“…men först måste vi äta lite tapas!” - Lause on peräisin eräästä Herman Lindqvistin mehevästä tarinasta, jossa ruotsalainen liikemies matkustaa Espanjaan, ja… Toivottavasti koko tarina on löydettävissä tallenteena jostakin, sillä stoori on hauska ja Lindqvistin kertomana suorastaan herkullinen!

Ystävän kanssa oli puhetta salaatista ja lasillisesta viiniä. Ehdotin tapaksia, mikä sitten toteutettiinkin. Ja sitä viiniä kului parikin lasillista.

Tapasimme Töölössä Bar Teoksessa. Paikan Tapas-lista on pitkä ja kiitettävän monipuolinen. Menin ravintolaan nälkäisenä ja arvelin, että tarvitsen tarjottimellisen sapuskaa, mutta normaalit 4-5 pikkuannosta riittivät hyvin. Tapaksia on tarjolla sekä kylminä että lämpiminä. Jotkut uivat öljyssä, mutta esimerkiksi mozzarella-tomaatti-sipuli -satsi ei ollut öljyä nähnytkään. Myös jälkiruuat tarjoillaan pikkuannoksina, joten voi maistaa useampaa sorttia - tai tyytyä yhteen.

Tapakset olivat maukkaita, valikoima kasvissyöjän kannaltakin ihan OK, palvelu pelasi (tilattua sai suomeksi, mutta muu keskustelu sujui parhaiten englanniksi). Viinilista oli sikäli ongelmallinen, että vain muutamaa viiniä saa laseittain. Kun kerran ruoka tarjoillaan pieninä annoksina, miksei viiniä saa samoin?

Herttoniemenranta on tunnettu mm kaupunginosan hyvätasoisista ruokaravintoloista. Taannoisena lauantaina matka vei kohti Il Faroa, joka on pitänyt lippua korkealla jo useiden vuosien ajan.

Il Faro ilmoittaa tarjoavansa Välimeren ympäristön ruokaa. Ainakin kasvisruokien painopiste on lähinnä Välimeren itärannalla, mutta sieltä löytyykin runsaasti vaihtoehtoja.

Alkuruuissa on yksi vaihtoehto, jossa on pelkkää kasvisruokaa. Listalla on peräti kaksi kasvispääruokaa, mikä aiheutti valinnan vaikeuksia. Valitsin lopulta munakoison siitä huolimatta, että alkuruuassakin oli paria sorttia kyseistä vihannesta. Munakoisoa ei noin yleisesti ottaen voi syödä liikaa.

Meze-alkuruoka koostui useasta sortimentista, jotka kaikki olivat maukkaita. Kyytipojaksi tuotiin ravintolan omaa leipää, jolla olikin hyvä kaapia soosien viimeisetkin jämät. Mainittakoon, että ruuat eivät olleet liian rasvaisia - makua ei oltu peitetty öljyllä. Pääruoka oli ihan hyvää munakoisoa, mutta ehkä odotukset alkuruuan jälkeen olivat hieman liian korkealla täyttyäkseen. Jälkiruuaksi olisin valinnut sitruunasorbetin, mutta se oli lopussa, joten söin pallon minttujäätelöä.

Viinilista on joskus aiemmin ollut Il Faron heikko kohta. Nyt tilanne on tältä osin korjaantunut, ja listalla on useampia hyviä vaihtoehtoja. Voi tosin käydä niin, että viinilistan lukeminen loppuu ensimmäiseen vaihtoehtoon eli Louis Sippin Sylvaneriin…

Kaiken kaikkiaan erinomainen ruokailukokemus. Suosittelen retkeä merelliseen Herttoniemenrantaan myös ruokailumielessä!

Taannoin Hesarissa olleen tiedon mukaan meitä kasvissyöjiä on hieman yli 4 % koko väestöstä ja yli 9 % teini-ikäisistä tytöistä. Nuorissa on tulevaisuus!

Lounastan mielelläni silloin tällöin Silvopleessä. Paikka sijaitsee mukavasti Hakaniemen metroaseman vieressä, joten lounaalle ehtii kauempaakin.

Silvoplee on ehta kasvisravintola. Alun perin siellä oli tarjolla vain elävää ravintoa, mutta sittemmin repertuaari on laajentunut myös lämpimiin kasvisruokiin; joissakin ruuissa käytetään jopa maitotuotteita. Silvopleessä voi syödä myös jälkiruokia ja juoda viiniä. Erilaisia ruokavalioita noudattavien elämän helpottamiseksi kaikkien ruokien ainesosat ovat näkyillä.

Buffet-pöytä notkuu herkkuja, ja miltei aina päädyn kassalle kukkuraisen lautasellisen kanssa. Ruoka on hinnoiteltu painon mukaan, eli ensin kierretään buffet-pöytä, täytetään lautanen värikkäillä ja maistuvilla ruokalajeilla, sitten mennään kassalle jossa ruoka punnitaan ja maksetaan. Aniharvoin olen selvinnyt siellä alle kymmenellä eurolla…

Aloitan usein elävällä ravinnolla toivoen, että tarjolla on herkkuruokiani eli punajuuripateeta, retikka-cashew-pähkinämuusia ja avocado-hernesosetta. Hapankaalia ja ituja, mahdollisesti hapanpapuja,  valkosipulimarinoituja oliiveja, tapenadea, kik-papuja ja linssejä… Ja sitten vielä lämmintä ruokaa.

Ruoka on taattua tavaraa; en muista koskaan lähteneeni paikasta pettyneenä - tai nälkäisenä.

Muun hyvän lisäksi Silvopleen miljöö on miellyttävä keskellä kiireistä Hakaniemeä. Ravintolan seinillä on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Luettavana on lehtiä ja kirjoja.

Minua ovat hämmentäneet elävän ravinnon ruuista käytettävät nimitykset, jotka on otettu liharuuista. Jo Marjatta Svennevigin Greenway-ravintolan ajoista on tarjolla ollut pateeta, vatkulia ja muita ruokalajeja, joiden nimistä en ole osannut päätellä niistä yhtään mitään. Patee on tuttua kasvisruokamaailmassakin, mutta mitä ihmettä on vatkuli? Muistan hämärästi, että koulussa oli joskus tarjolla sen(kin)nimistä ruskeaa kastiketta perunoiden kanssa.

Silvoplee saisi mieluusti olla auki iltaisinkin. Nykyisten aukioloaikojen voimassaollessa sinne saattaa ehtiä myöhäiselle lounaalle töiden jälkeen, sillä paikka on auki klo 18:aan. Mutta edelleen haaveilen kynttiläillallisesta kasvisravintolassa sydänkäpyseni kanssa.

Lukaisin päivällä Kauppalehden, ja taas siellä oli kasvissyöjän kannalta iloista luettavaa. Lehdessä kerrottiin, että ravintoloitsija Markus Aremo lopettaa Michelin-tähdellä koristellun Carma-ravintolansa ja perustaa samalle paikalle La Table -nimisen bistron. Uudessa ravintolassa ruoka on - yllätys yllätys - kasvispainotteista! Aremo kertoi lehden haastattelussa, että La Tablessa liha ja kala voivat olla kasvisten lisukkeita.

Edellisen kerran hehkutin Kauppalehden juttuja, kun luin Hans Välimäen kolumnin. (Go for it, Hans! 23.3.2010.) Välimäki ja Aremo ovat oikealla asialla, joten mikä tässä enää mättää? Ravintoloiden asiakkaat…?