Kasvissyöjän seikkailut ravintolamaailmassa

Eräänä perjantaiehtoona kaivattiin hiukopalaa. Parista paikasta seurueemme joutui kääntymään jo ovelta, kun tilaa ei ollut, mutta sitten menimme Baker’siin. En muista koskaan siellä syöneeni (paitsi alakerran kahvilassa joskus paninin), mutta euron hintaisia kuohuviinilasillisia olen sen sijaan käynyt siellä kumoamassa useamman kerran. Nytkin baarista kuului hilpeä puheensorina: happy hour oli juuri päättynyt.

Baker’s on ravintola, jota on Ravintolaoppaan hakutuloksissa miltei mahdoton välttää. Sen perusteella kuvittelisi paikan olevan hyvinkin monipuolinen, mutta ainakaan kasvissyöjän kannalta näin ei ole.

Viiden hengen seurueellemme löytyi pöytä pienen odottelun jälkeen, joten kävimme istumaan. Lueskelin ruokalistaa, ja varmuuden vuoksi kysyin, onko vuohenjuustokasvistournedos kasvisruoka, sillä sanan tournedos assosioi ensisijaisesti liharuokaan. Tarjoilija vahvisti, että kasvisruuasta on kyse, ja mainitsi samalla, että se onkin ravintolan ainoa kasvispääruoka.

Otin siis sen; tosin vaihdoin uuniperunan yrttiperunasoseeseen. Annos sisälsi lupauksen mukaisesti keon, jossa vuohenjuusto oli päällimmäisenä, ja sen alla kasviksia (tunnistin porkkanan, ehkä palsternakan sekä kesäkurpitsan. Kaksi vihreää parsaa oli annoksessa koristeena. Annos oli sievä ja täyttävä, mutta valitettavasti hieman mauton, ja lisäksi se jäähtyi vähän liian nopeasti. Vuohenjuuston olisi voinut lämmittää kunnolla, niin maku olisi tullut paremmin esiin. Juuston alla lymyävät kasvikset olivat vähän valjuja - ehkä ne olivat viettäneet aikaa pakastimessa.

Jälkiruuaksi söin sorbettia: valitsin karhunvatukan, ja sainkin sitä kookkaan mutta maukkaan pallon.

Merlot maistui koko seurueelle, ja jälkijuomana nautin lasillisen 10 vuotta vanhaa tawny-portviiniä.

Ravintolailta oli kokonaisuudessaan ihan ookoo, mutta ehkä seuraava kerta Baker’sissa suuntautuu baarin puolelle happy hourin aikaan.

Olen käynyt aiemmin Comassa vain kerran, mutta muistelin että ruoka siellä oli hyvää. Niinpä olen odottanut uutta käyntiä jo pitkään. Coma on pieni ravintola, ja vaikka koko paikka on sullottu täyteen pöytiä, tilaa ei läheskään aina löydy. Kun sain valita paikan jossa tapasimme kahden ystävän kanssa, ehdotin oitis Comaa.

Alkupaloiksi tilasimme tapaslautasen (kaikki kasvista), punajuuripaistosta sekä grillattuja vihanneksia.

Vaikka olen jo ehtinyt purnatakin siitä, että punajuuri - erityisesti vuohenjuuston kanssa - muodostaa useammankin ravintolan kasvismenyyn, valitsin pääruuaksi punajuuri-pähkinäpastaa. Punajuuri on kaikesta huolimatta hyvä juures, mutta harvinaista herkkua pastan kyytipoikana. Seurueemme päätyi kokonaisuudessaan kasvislinjalle: kumppanini valitsivat tattirisottoa sekä tomaattiricottajuustopastaa.

Ruoka oli hyvää alkupaloista jälkiruokasorbettiin. Punajuuret maistuivat pastan kyytipoikana; pähkinät olivat saksanpähkinöitä. Risotonsyöjä hieman oudoksui tattirisoton vellimäistä koostumusta.

Coman à la carte -listaa lukiessa huomasin, että ruuaksi voi valita esimerkiksi vuohenjuustoa ja grillattuja vihanneksia salaatissa, pastakastikkeena tai risotossa. Loistava keksintö - ihmettelen miksi muut ravintolat eivät tee samoin. Muistelin että edellisellä kerralla myös pääruokaosastossa olisi ollut kasvisruoka. Nyt kasvisannoksia löytyi pastojen, risottojen ja salaattien joukosta - mutta toki useampia.

Joimme lasilliset talon viiniä, minä valkoista ja ystävät punaista. Viini maistui, mutta autoilevat ystäväni tyytyivät kumpikin pieneen lasilliseen.

Coma on pieni ravintola, joten tunnelma on tiivis - suoraan sanottuna ahdas. Mutta ruoka on erinomaista ja  palvelu rivakan ystävällistä, joten ahtauden aiheuttama epämukavuus unohtuu syödessä. Pöydät sijaitsevat ripirinnan, joten tällaisessa paikassa ei sovi kertoilla valtiosalaisuuksia.

Etsiskelin eräänä päivänä lounasta Hakaniemessä. Poikkesin sitten summan mutikassa Southern Beauty -nimiseen ruokapaikkaan, joka markkinoi itseään sloganilla “Asian Fresh Food Restaurant”. Aasialainen tuoreruoka on minun mieleeni, joten astuin sisään.

Tilasin annoksen, jossa luvattiin vihanneksia kookos-currykastikkeessa. Ruokalistassa sen luvattiin olevan vähärasvainen. Alkuruuaksi oli tarjolla (vieläpä kasvis)keittoa, joka lämmitti kylmänä päivänä. Tosin keitto ei maistunut juuri miltään. Tuli kuitenkin mieleen, että miksi kaikilla lounaspaikoilla on aina vain tarjolla salaattia alkuruuaksi, vaikka keitto olisi varsinkin talvella miellyttävämpi vaihtoehto.

Ennen pitkää sain annokseni: soikealla lautasella soosia ja pyöreä riisikeko. Oudoksuin kastikkeen tuoksua, jota en heti tunnistanut. Haarukoin punaoranssia kastiketta sekä porkkanaa, paprikaa, tuoretta tomaattia ja sipulia. Kookosta en kastikkeessa havainnut, missään muodossa. Ennen pitkää tunnistin tuoksun ja maun: ketsuppia. Voihan muhivat mustajuuret - kaikista mahdollisista mausteista ketsuppia!!! En ole ketsupin ystävä, enkä vapaaehtoisesti syö sitä. Tämän kastikkeen sain syötyä, mutta hyvänmakuiseksi en parhaalla tahdollakaan voi sitä kehua. Käväisi myös mielessä, että tämä cross kitchen -touhu on mennyt aivan liian pitkälle, jos aasialaiseen ruokaan tungetaan ketsuppia.

Kaiken kaikkiaan tämä Etelän Kaunokki oli ihan OK lounaspaikaksi. Ruoka ei tällä kerralla ollut hääviä, mutta ehkäpä kuitenkin käyn siellä toistamiseen.

Pitkään aikaan en ole tilannut pääruuaksi salaattia ravintolassa. Tai no - vuohenjuustosalaattia olen syönyt silloin tällöin, ja fetasalaattia lounaaksi silloin kun se on ollut ruokalistan ainoa kasvisvaihtoehto. Ravintolat keksivät vuohenjuustosalaatin jokunen vuosi sitten, ja sen jälkeen sitä on ollut tarjolla vähän liiankin kanssa. Ennen vuohenjuustoa joka paikassa tarjottiin mozzarellaa.

Vaikka feta- tai chevre-salaatti on edelleen lounasruokaloiden yleisimpiä kasvisruokia, olen viime vuosina syönyt salaattia ravintoloissa aniharvoin. Syynä on se, että listalla olevissa salaateissa on lihaa, kalaa, kanaa tms. Toinen syy on se, että puputan salaattia usein lounaaksi, joten päivälliseksi tekee mieli jotakin muuta.

Papa G:n listalta löytyi avocado-mozzarella -salaatti, joka sopi mainiosti kevyeksi päivälliseksi. Valitsin siis sen. Alkupaloiksi jaoin toisen seuralaisen kanssa antipastolajitelman. Mukana oli myös lihaa, mutta treidasin sen mielelläni tomaatti-crostiniin. Lajitelmaan sisältyi myös artisokkia ja oliiveja.

Salaatti tuotiin pöytään, ja iskin haarukkani oitis avocadoon. Syödessä muistin, että nyt ei ole oikein salaattisesonki. Maukkaita salaatteja toki on saatavissa, mutta syömäni kipollinen jätti vähän valjun vaikutelman. Ehkä annos oli liian kylmä? Avocadot olivat melko mauttomia - niille olisi voinut ehkä ripauttaa vähän vinaigrettea tai vaikka mustaa pippuria. Myös juusto olisi hyötynyt marinoinnista.

Kaikenlaisia salaattiaineksia on tähänkin vuodenaikaan toki saatavissa, mutta jostain syystä tähän oli sisällytetty useita paksuja appelsiini- ja veriappelsiiniviipaleita. Ihan OK, mutta jostain syystä vierastan vihannesten ja hedelmien sekoittamista.

Helsingin kaupunginvaltuuston päätös viikottaisesta kasvisruokapäivästä kaupungin kouluissa on nostattanut ennennäkemättömän kalabaliikin. Olen seurannut keskustelua huvittuneena, kauhistuneena, ihmetyksellä, kummastuneena ja ajoittain tyrmistyneenä. Kasvisruokapäivää vastustetaan mitä kummallisimmista syistä. Missä maailmassa nämä kasvisruokaa pelkäävät oikein elävät?

Ongelmana on, että käsitys kasvisruuasta on auttamattoman kapea. Mahdollisuudet tehdä hyvää kasvisruokaa ovat rajattomat. Kasvisruokapäivää on kritisoitu myös siksi, että se on “perustuu ideologiaan”. Mihin sitten käsitys liharuuan ylivoimaisuuteen perustuu? Kyse on nimenomaan ideologiasta, ei mistään muusta. Ainakaan ravitsemuksellisesti kasvisruoka ei ole köyhempää kuin liharuokakaan. Vedän sanani takaisin, jos joku pystyy osoittamaan makkarakastikkeen tai kalapuikkojen (koulujen ruokalistalla keskiviikkona 3.3.) ravitsemuksellisen ylivoimaisuuden kasvisruokaan nähden.

Ravintoloiden ruokalistat eivät valitettavasti valista kansaa tässä asiassa. Mutta yritetään, yritetään. Kyllä se tästä vielä!

Työt veivät tällä kertaa Haikon kartanoon. Parin päivän seminaariin kuului tietenkin täysi ylöspito lounaineen, päivällisineen ja aamiaisineen. Ruokailut oli kokouskahveja lukuun ottamatta järjestetty kartanorakennuksessa; majoitus ja seminaari pidetiin moderneimmissa kokoustiloissa.

Haikossa on viehättävä tapa laittaa erikoisruokavaliota noudattavien eteen pöydälle pieni paperilappu, joka kertoo kyseisellä paikalla istuvan ruokavaliosta. Tämä edellyttää, että etukäteen tai viimeistään ruokailun aluksi kertoo asiasta tarjoilijalle. Minun eteeni ilmestyi lappu, johon oli kirjoitettu sana “Kasvis” ja kolme ympyrää, joista kaksi oli ruksattu. En päässyt perille symboliikan merkityksistä, mutta oikeanlaista ruokaa tuli joka aterialla. Valistunut arvaus on, että kaksi ruksia tarkoitti, että syön maitotuotteita ja kananmunia, mutta en kalaa.

Minusta menettely on hyvä: minun ei tarvitse selittää joka ainoalle tarjoilijalle ruokavalioni perusteita ja katsella kun kyypparit tuovat ja vievät eteeni lautasia ja vaikuttavat epätietoisilta joka kerta tuodessaan ruokaa. Haikossa aterioilla on henkilökuntaa riittävästi, joten joukkoruokailut sujuvat sutjakkaasti. Tyhjät vesipullot vaihdetaan täysiin, ja isokin seurue saa sapuskat kutakuinkin samaan aikaan.

Entä ruoka sitten? Minun annokseni oli yleensä sovellettu versio kustakin ateriasta, joten söin samaa lisuketta kuin muukin seurue. Ruoka oli ihan ookoo, mutta ei tarjonnut mitään erityistä gourmet-elämystä. Annoksista paistoi hieman hätäisesti kokoon kyhätyn leima: ne eivät olleet samassa mielessä mietittyjä kokonaisuuksia kuin sekasyöjien lautasille ilmestyneet ateriat. Eipä silti, ei kasvisannoksen pidäkään  noudattaa iänikuista pihvi-perunat-soosi -kaavaa, sillä kasvisruoka ei rakennu sen pihvin ympärille.

Haikossa ruuat tarjoillaan vadilta. Aterialla on tarjolla vain yhtä ruokaa, joten näitä erikoisruokavaliota osoittavia lappuja ilmestyi aika monen syöjän eteen.

Sukulaisemme Pohjanmaalta tuli kaupunkiin, joten keräännyimme sukuporukalla yhteen hyvän ruuan ääreen vaihtamaan kuulumisia. Maalaisserkku on - kuten monet meistä muistakin - italialaisen ruuan ystävä, joten varasimme pöydän Tony’s Delistä, jonne isompikin seurue mukavasti mahtuu. Kokoonnuimme Bubbly Loungeen proseccoa nauttimaan jo hieman etukäteen.

Tony’s Delikin viettää bliniviikkoja, mutta tuona iltana ei tehnyt mieli blinejä. Risottoa olin syönyt jo lounaaksi, joten katselin muita listan antimia. Kovin oli kasvissyöjän kannalta niukkaa: kasvisruuat-otsikon alta löytyi tasan yksi vaihtoehto: punajuurta ja vuohenjuustoa - yllätys yllätys. Tarkemmin sanoen annos oli punajuuri-pinjansiementerriiniä gratinoituna vuohenjuustolla ja porkkana-inkivääripyrettä. Vaikka tuota punajuuri-vuohenjuustoyhdistelmää on viime aikoina tullut syötyä useammassakin paikassa, ei tämä Tony’s Delin versio suinkaan huonoimmasta päästä ollut. Annoksen suunnitteluun oli uhrattu vähän enemmän mielikuvitusta kuin mikä näyttää olevan tapana, ja porkkana-inkivääripyre oli hyvä ja maukas lisuke, joka sopi kokonaisuuteen erinomaisesti. Alkuruuaksi valitsin lisukelistalta vihreän salaatin, joka maistui: tuoreita salaatinlehtiä ja pinjansiemeniä. Tilasimme koko seurueelle marinoituja oliiveja ja herkullista valkosipulileipää.

Pääsin koukkaamaan haarukallisen verran muita tarjolla olevia kasvisruokia vieruskavereiden lautasilta: tryffeliöljyllä ja persiljalla maustetut sieni-panzerotit maistuivat hyviltä, mutta rasvaisilta; pistaasipähkinä-yrttirisotto ja sitruunamascarpone oli ihan OK sekin, mutta en tosiaankaan ole risottojen ylin ystävä. Jälkiruokana söin sorbettia - sitruuna oli loppu, mutta sen korvannut verigreippi/appelsiini maistui kyllä.

Ruokajuomana join Mezzacorona Pinot Grigio Riservaa, maukasta ja hedelmäistä viiniä. Italialaiset kaikesta päätellen osaavat käsitellä pinot grigio -rypälettä, koska saavat siitä aikaiseksi huikean maukkaita juomia. Emme suinkaan unohtaneet jälkijuomia: olemme koko seurue portviinin ystäviä, joten tilasimme pullollisen Cockburn’s Special Reserveä.

Kaiken kaikkiaan ilta Tony’s Delissä oli mainio. Saimme hyvää palvelua tarjoilijaltamme Niinalta. Hyvän aterian ja hauskan seuran kunniaksi meinasimme kajauttaa juomalaulunkin, mutta tässä vaiheessa ravintolan isäntä puuttui asiaan. Ruoka oli hyvää, mutta kasvisruokien vähyyttä ihmettelin taas kerran. Italialainen keittiö on Euroopan kasvissyöjäystävällisimpiä, joten sieltä löytyy muutakin kuin tuo punajuuri-vuohenjuustokombinaatio, joka näyttää nykyisin muodostavan useammankin ravintolan kasvismenyyn.

Eräänä päivänä vaihdoin lounasaikaan junasta metroon. Lounasta piti siis löytää rautatientorin ja Kaisaniemen tienoolta. (Rautatientorin metroasema oli tapahtumahetkellä, kuten myös tätä kirjoittaessa, vielä pois käytöstä vesivahingon vuoksi, joten metroon pääsi Kaisaniemen asemalta.) Muistin sitten Mesopotamian, kulttuurikeskus Caisan kahvila/ravintolan, jota eräs ystäväni taannoin suositteli nimenomaan kasvisruokatarjonnan vuoksi.

Mesopotamiaan harvoin eksyy, vaikka kyseisillä kulmilla tuon tuosta pyörinkin. Nyt päätin mennä sisään vakain tuumin ja harkiten, joten nousin portaat ylös ja siirryin Kinopalatsin popcorninkatkusta kohti Lähi-idän herkkuja.

Tarjolla oli buffet-lounas, jota kaikkien myöhäisten lounastajien iloksi voi syödä klo 17.30:een saakka, ja myös lauantaisin. Kysäisin tarjoilijalta kasvisruuasta, ja hän osoitti kahta laaria, joissa ei ollut kasvisruokaa. Muu tarjonta olikin monipuolinen: linssejä! hummusta! artisokkia! viininlehtikääryleitä! marinoituja oliiveja! kasvis-couscousta! tzatzikia! - tai miksiköhän vastaavaa ruokalajia kurdiksi sanotaan? Lisäksi tarjolla oli myös lämmintä kasvisruokaa sekä riisiä, salaattia ja tuoretta leipää.

Kaltaisteni Lähi-idän ruokien ystävien kannattaisi käydä Mesopotamiassa useamminkin. Ravintolahan on auki iltamyöhään, ja myös à la carte -annoksia kannattaa tämän lounaskokemuksen perusteella kokeilla.

Ravintola kulkee myös nimellä Cafe Caisa. Toivottavasti mestan omistajat päättävät pian, mitä nimeä siitä käytetään, sillä ravintolan markkinointi kahdella nimellä on vielä hankalampaa kuin yhdellä.

Kuulun sukuun, jonka piirissä järjestetään niinsanottuja etnoiltoja aina silloin tällöin. Kreikkalainen ilta yritetään järjestää joka syksy, ja kevättalvinen blini-ilta on myös jo perinne. Olemme syöneet niin italialaisia kuin indonesialaisiakin herkkuja, on vietetty tex-mex-fiestaa ja hampurilaispartyja. Kiinalaisen vuodenvaihteen lähestyessä mieli alkoi tehdä kiinalaista, mutta sen valmistaminen arvelutti: suurin osa joukostamme viihtyy ruuan suhteen ensisijaisesti nautintapuolella, ja porukan kokitkaan eivät ole erikoistuneet kiinalaisiin murkinoihin.

Mutta eipä hätää: eräs meistä on saanut naapurikseen ihan aidon kiinalaisen kokin! Niinpä pääsimme herkuttelemaan kiinalaisilla ruuilla kotioloissa. Kokki puolisoineen toi ruuat tullessaan, joten ennen ateriaa meidän ei tarvinnut kuin korkata aperitiivikuohuviini ja käydä pöytään. Kokki puolisoineen liittyi seuraamme, joten saimme lisää hyvää seuraa (the more the merrier!), sekä tilaisuuden keskustella kiinalaisesta ruoka- ja muustakin kulttuurista.

Alkuruokana oli herkullisia, kasvis-sienitäytteisiä kevätrullia hapanimeläkastikkeen kera. Kuulimme, että kevätrullat liittyvät kiinalaiseen uuteen vuoteen - sesonkiruokaa siis. Pääruokana söin tofua, jonka kastikkeesta maistoin ainakin inkivääriä ja chiliä, sekä parsakaalia, joka tarjottiin (vegaani)osterikastikkeessa. Herkullista, erityisesti tofu! Kokkimme oli käyttänyt pehmeää tofua, joka olikin marinoitunut maukkaaksi soosissa muhiessaan.

Alku- ja pääruuat olivat tuhdinpuoleisia, mutta jälkiruokana nautimme raikasta melonisalaattia.

Juomapuoltakin oli pöydässä runsaasti; keskityin valkoviineihin eli Gisselbrecht Gewürtztramineriin ja Königsmoseliin. Molemmat sopivat erinomaisesti kiinalaisen ruuan kyytipojaksi. En muistanut edes kaivata vihreää teetä, joka niin ikään on oiva ruokajuoma.

Ilta oli kaiken kaikkiaan erinomaisen onnistunut, ja jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että vaikka ruuanlaitto hyvässä seurassa voi olla ihan kivaa, ammattilaiset pesevät amatöörit tässäkin lajissa. Jos vastaavanlainen kokemus kiinnostaa, tässä linkki kokkimme Samin yrityksen saitille: http://www.aixincatering.com/.

Hyvää alkavaa tiikerin vuotta!

Eräänä päivänä päädyin myöhäiselle lounaalle Herttoniemessä sijaitsevaan Asian Court -nimiseen ravintolaan. Tarjolla oli - tai pikemminkin oli ollut - lounasbuffet, mutta sen valikoima oli kasvissyöjän kannalta toivottoman niukka. Siispä katsoin mitä à la cartelta löytyy.

Asian Court ilmoittaa olevansa kiinalais-thaimaalainen ravintola. Tilasin kasviksia vihreäcurry-kookosmaitokastikkeessa, joka ilmeisesti viittaa enemmän Thaimaan ruokaperinteeseen. Annoksen nimen perässä oli kaksi chilipalkoa, mutta pakkaspäivänä parin tunnin jäällä kävelyn jälkeen myös chilistä saatava lämmike oli tarpeen.

Ensin pöytään tuotiin suuri kipollinen riisiä sekä lautanen, ja tuota pikaa varsinainen soosi.

Kookosmaidon seasta paljastui porkkanoita, parsakaalia, munakoisoa, sipulia ja kaalia sekä tofua. Vihannekset olivat tuoreita, ja mukana todellakin parsakaalia ja munakoisoa, jotka ravintolaruuassa kuuluvat eksoottisten vihannesten kategoriaan.

Ruoka oli mainiota: sopivan tulista, ja vihannekset olivat sopivan kypsiä. Liemi oli maukasta ja sitä oli runsaasti - loput olisi voinut vaikka lusikoida suoraan kupista.